Marja-Liisa Alanko
Matkaa
ajassa ja
maisemassa 4
jatkoa < sivulta 3:
Suomen
Muinaistaideseuran ja Ango ry:n kevätretki
Yli-Iin Kierikkikeskukseen 17.
-19.5.200

Yöpymispaikkaamme Luonto-Kotalaan, Siuruanjoen rannalle, noin 5 km Yli-Iin keskustasta sijaitsevaan Kotalan entiseen kansakouluun saavuimme kello kymmenen jälkeen illalla auringon vielä paistaessa; majoittuminen sujui sopuisasti sänky- ja lattiapatjapaikkoja jaellen.
Lauantaiaamun kunnon puuroaamiaisen jälkeen kuuntelimme Oulun yliopiston assistentti Janne Ikäheimon esityksen Yli-Iin Kotalan Saarikosken asuinpaikan tutkimuksista ja kiersimme maastossa katsomassa paikkoja . Alueella on noin 33 asumuspainannetta, joita tutkittiin viime vuonna kahden viikon ajan.
Sitten
siirryimme Kierikkikeskukseen, missä sen johtaja
Leena
Lehtinen otti meidät tarmokkaaseen tapaansa hoiviinsa. Ensin näimme
Kierikin tutkimushistoriasta kertovan filmin ja sen jälkeen Janne Ikäheimo
kertoi Pohjois-Suomen arkeologisista tutkimuksista.
Esitystä kuuntelimme
Kierikkikeskuksen mahtavassa auditoriossa, jonka katto nousee 13 metrin korkeuteen.
Keskuksen porraspyramidin muotoiselle puurakennukselle myönnettiin Lahden
Sibelius-talon ohella vuoden 2002 Puuinformaation myöntämä palkinto.
Kierikkikeskus on Euroopan suurin
moderni hirsirakennus, johon on käytetty 12
km Lapin metsien hitaasti kasvanutta aihkihirttä.
Arkeologi Patrik Franzenin ja Leena Lehtisen opastuksella tutustuimme kivikauden näyttelyyn, joka oli rakennettu havainnolliseksi kuvien, karttojen, tekstien ja videokuvien avulla.
Itse kivikauden kylään matkattiin askel askeleelta vuosisadasta ja – tuhannesta toiseen.

”Shamaanioppaamme” neuvo kun kuului, että yksi askel on kymmenen vuotta - laske siitä sitten montako askelta on kivikauteen.
Lounaan jälkeen aikamatkaa jatkettiin nykyaikaisesti bussilla: vanhimpaan, suurimmaksi osaksi tuhoutuneeseen Pahkakosken asuinpaikkaan n. 5000 eKr. tutustuttiin voimalaitoksen päältä – tosin kivikaudesta näkyi hyvin vähän, padon päällä ajaminen sen sijaan vaati kuljettajalta sitä enemmän.
Seurailimme Iijoen vartta poiketen katsomaan mm. Kuuselankankaan asuinpainanteita, Voima-Kuuselan ”rivitaloa”, jossa sijaitsi seitsemän suorakulmaista asumuspainannetta rivissä vierekkäin ja ne oli yhdistetty toisiinsa leveillä kulkukäytävillä. Rivin ensimmäinen talo on rekonstruoitu Kierikkikeskuksen kylään.
