Marjukka Mäkelä

 

Marjukka lapsena "hyötyvaaraimia" (vadelmia) poimimassa. Kuva: Olli Kervinen. Synnyin Ristiinassa, Etelä-Savossa. 
Lapsuuteni kesät vietin vanhempieni marjatilalla "Aartiksessa" eli Aartamanniemessä lähellä Uittamonsalmen kalliomaalauksia. Aartis on yhä perheemme rakas kesäpaikka. 

Innostuin arkeologiasta 1997,  kun löysin kampakeraamisen ruukunpalan Aartamanniemen kivikautiselta asuinpaikalta. Opiskelin sitten arkeologiaa Helsingin avoimessa yliopistossa ja tutustuin moniin mukaviin arkeologian harrastajiin. 

Olen mukana Päijät-Hämen tutkimusseurassa, jonka lehden toimituskuntaan vuosia kuuluin,  sekä myös Angon jäsen. Vuoden 2001 alussa perustin nettisivun  www.arkeo.net arkeologian harrastajille.

Olen virallinen kielenkääntäjä saksa - suomi - saksa. Toimin tiedottajana  Goethe-Institutissa Helsingissä. 

Rakastan luontoa ja ihmisiä ja elämää. 

Olen entinen radioamatööri (OH2BOH) ja meloja (HKK). Tällä hetkellä minua kiinnostavat varsinkin puutarhanhoito ja kasvit, kielet, taidehistoria, akvarellimaalaus, graafinen suunnittelu, kuvankäsittely (juuri nyt  n. 5000 isäni 50-luvun valokuvien negatiivia!), laulaminen, ihmiset ja arkeologia.

 

Yhteydenotot: etunimi.sukunimi@arkeo.net

(Sukunimi ilman "ääkkösiä")

Fuerte Venturalla 2000 tuuli kovaa. Meri, Marjukka ja Oliver. Kuva: Yrjö Mäkelä.