JOUKO MATTILA Päivänjänteellä
Maan
halki kulkee reitti, suorana kuin nuoli. Nivaan tultiin muinoin laivoilla meritse, oli kultaa, kaupparauha. Pohjolan vuolaiden vesien risteyksestä päästiin kaikkialle suojaisia reittejä. Permin veneet toivat kuivaa kalaa vaihtaakseen sitä viiniin ja öljyyn. Tavaraa tuli Tarsiin laivoilla meritse ja jokireittejä myöten. Sisämaan reitit olivat myrskyltä suojassa mutta toisaalta jokainen yö oli ryöstäjien uhkaama. Moni lasti oli myyty useita kertoja ennen kuin saapui perille. Parhaat tavarat olivat jääneet matkalle tai sitten hinta oli noussut. Meritien käyttäjät myivät tavaransa mieluusti jo friiseille. Haithabussa lastattiin ne tavarat, jotka vietiin Pohjaan. Takaisin tuotiin turkiksia. Oli kaksi reittiä. Suora meritie kulki kolmen teljän kautta. Kun Kotajärvi jäi Hinkuan sulkemaksi ja matka merelle pitenemistään piteni, alkoivat suuret laivat pysähtyä Halikkoon. Sieltäkin pääsi veneitse Pohjaan. Osa laivoista kääntyi Hangon ohjaamina itään, Tiirille pääsi joka suunnasta sillä täällä vesien pinta nousi minkä Pohjassa laski. Paljon oli niitäkin, jotka liittyivät Nevanlahdelta tulijoihin ja kiersivät Nivaan idästä Selkäyksen kautta. Reitit muuttuivat, kun pohjoinen Kymi kuivui vesi puhkaisi reitin merelle Päivjänteen eteläpäässä. Nivan turku oli paikalla, mistä näki merelle ja sisävesille. Kankaalle oli rakennettu kivisiä muureja miehen rinnan korkeudelle. Isoilla kauppakansoilla oli suuret pihat, pienillä pienemmät. Kauppatavarat olivat suorakulmaisten aitauksien sisällä Akan ja Ukon turvaamina. Kiviaidoille heitettiin auringon noustessa turkiksia nipuissa ja yksittäin, aitauksien sisäpuolella olivat myyjät, ostajat kulkivat pihojen välisillä kujilla kuin kaupungissa. Laivakunnat veivät vaihdossa saadun laivoihin, joista toivat uutta myytävää. Viimeisinä kauppapäivinä otettiin kulta käyttöön, kourallisella sait lastisi täyteen. Konttikulkijoille oli rakennettu pitkiä muureja, toiselta puolelta ostettiin, toiselta myytiin. Miehen sylimitan sai muuria käyttöönsä, kun maksoi Tieralle päivämaksuna oravan. Tieran miehet olivat aseissa ja vartioivat myös laivarantoja. Niissä ei oravaveroa kannettu, näin oli sääntö maailman vapailla vesillä. Aseitakin myytiin mutta niiden kuntoa sai koittaa vain tietyllä kalliolla. Siellä oli jatulinkehiä, joissa voi haastaa vihamiehen. Pelkuri pelasti henkensä etsimällä tien sokkelosta turvaan, matalan kivirivin yli ei saanut astua, piti vain tanssia pois aseen ulottuvilta. Samaa asiaa ei saanut haastaa toiseen kertaan. Saattoi selvitä, vaikka oli väärässäkin. Eläviä eläimiä ei täällä myyty, jos nyt koiria ja vuohia seassa kuljeksikin. Tämä oli turkisten turku. Olin Tieran poikia, perisin tehtävän ja turkisveron tuoton. Isä oli rikastunut, kauppaa tehtiin tosin nyt vähemmän, huhuttiin uusista kauppapaikoista etelässä. Kun meri pakeni ja väylät hävisivät oli Nivaan hankalampi tulla. Etelässä oli sama tilanne, merenranta väistyi ja väylät kasvoivat umpeen. Mutta sisämaassa harjun pohjapuolella vesi nousi nousemistaan, oli entistä helpompaa kulkea Pankajärveltä joka suuntaan. Oli hankala päästä mereltä Säyhtielle tai Hämeen turkuun, mutta pääsipä niihin yhä pohjoisesta. Sisämaassakin oli kauppakehiä, mutta pientä oli kauppa Sysmän Sysiniemessä ollut. Pyhähäkin kehät, uhriaitaukset, olivat Nivan reitin varrella, sinne ei ollut yksin asiaa, siellä kävivät jumalat yksipuolista kauppaansa elävillä ja kuolleilla. Kun kymmensoudut hirvikeulat jäivät etelään, kauppapaikat unohtuivat vaikka alueen kymmenien vuolaiden virtojen juoksu hidastui ja ne muuttuivat kulkukelpoisiksi. Kemin miesten kauppakehät olivat peittyneet tulvahiekkaan useita kertoja. Vienan Kemin kauppa kukoisti, Kymi jäi syrjään. Näillä seuduin kyllä tuulensuojaisia rantoja, niemiä ja lahtia riittäisi satamien ja kauppapaikkojen tarpeisiin, uusia syntyi meren paetessa. Kun talvi väistyi, tulvi tulvimalla. Viime aikoina kevät oli koittanut toukokuun alussa kaukana Pohjan perilläkin. Kymit tulvivat, kemit tulvivat, kymmenet virrat tulvivat. Metsissä saattoi soutaa. Vaikka kaikkialla virrat, kosket, hälläpyörät ja ankkapyörät puskivat vesiään mereen aiempaa hurjemmin alkoi Hinkuan virta hidastua vaikka vesi nousi miltei kauppakehille. Kevätmarkkinat olivat vaisut. Isot kokkolaivat jäivät etelään, arvokkaat turkiskääröt kulkivat helposti pienemmilläkin veneillä. Kalannissa ja Rikalassa kuului kauppa kasvaneen. Täällä ikiaikaisessa Pohjan Nivassa sammal, jäkälä ja peurat palaisivat kalutuille kallioilleen, näin oli muinoin ennustettu. Muutos iskisi äkisti. Ennen syysmarkkinoita päätin lähteä etelään Päivjänteelle. Tieran sukua asusti Tiirillä. Täällä vartioitiin sisävesien eteläistä porttia. Joskus oli tavattu yksittäisiä sukulaisia kun kylien edustajat tapasivat Pyhähäkissä keskikesän käräjillä. Halusin näyttää vanhimmille esikoiseni ja kauniin vaimoni, ei ollut vielä muuta perhettä. Otettiin kaksi haapiota, kevyttä ja kantavaista. Matkalla sai kalaa kylläkseen, kesä oli kukkeimmillaan. Myytäväksi haustaa ja nokiakäärö, syötäväksi kuivattua peuranlihaa. Jotta etelässä ei ihmeteltäisi Nivan vartiopäällikön matkaa lähetin sanan kaukaisille sukulaisille tulostamme. Saihan sitä käydä kauppaa huvikseenkin, opiksensa. Aseet ja riipuksemme olivat vaatimattomia, nekin olivat tarvittaessa käypää rahaa. Vaimo lähti iloiten, miesten matkaan harvoin pääsi, tuskin lähikyliinkään. Äidin soutaessa nelivuotias esikoispoika piti vakavana perää. Vanaveden suoruus oli miehen kunnia. Soudin edellä, olin ollut näillä vesillä muutamia kertoja. Vartiosuku pääsi liikkumaan vähemmän kuin kauppias tai metsästäjä. Poika oli totinen, pienet kaksoisveljet olivat kuolleet vuoden vanhoina, koira oli kasvanut leikkitoverina. Se oli matkassa nytkin. Kulkeminen oli vaivatonta, ennen Sysmää olisi vain muutama vuolas koskipaikka. Moni rannan asukas oli joutunut siirtämään asuinsijansa ylemmäksi vedenrajasta, olihan perhekunnilla useita asuinsijoja vanhastaan, oli tulvinut ennenkin. Vesirajassa oli muutoin hyvä asustella. Kerroin etelän heimoista, Lempäälän lemmingeistä ja Pirkkalan kurjista. Hurja kurkien asejoukko hiihti keskitalvisin Lappiin, turkiskääröt koottiin palatessa suurten jokien kyliin joista Nivan miehet noutivat ne myyntiin kevätmarkkinoilla. Kun joutsen huusi, oli aika palata, kotona piti olla kurkien kirkuessa. Usein lähdettiin vielä kesäksi kauppamatkoille sujuvilla jokipursilla Ulvilan kautta. Kerran päättivät käydä etelässäkin kurkien talvisijoilla, pesimäseuduilla kun käytiin vuosittain. Olivat soutaneet meren yli, kyselivät mennessään kurkien reittiä. Aina viitottiin etelään. Jokireittejä tultiin lämpimiin maihin. Lopulta oltiin Minoksen kuuluilla kauppakehillä, sieltä neuvottiin etelään meren yli. Löytyi maa, johon ei talvea tullutkaan, ihmeteltiin, miksi kurjet sieltä lainkaan lensivät pohjoiseen, lämmintä riitti ja suurissa virroissa vettä. Kun oli perille päästy oltiin keväässä ja kurjet suuntasivat taas pesimäseuduille, koti muistui mieleen kun oli nähty kurkien alkukoti. Paluumatka oli hidas ja hankala ja kun päästiin kotiin, palasivat kurjet pesimäsoiltaan tuttuja tervehtien. Puolitoista vuotta kului tällä harharetkellä. Kurkien vaimot olivat saaneet lapsia entiseen tapaan, siitä koitui sanonta, että kyllä lemminki hoitaa minkä kurki laimin lyö. Uutta kaunaa tuli entisen lisäksi. Nivasta pääsi suolamereltä suolamerelle myös suojaisia sisäreittejä. Kymien ja kemien suulla vesi ei tosin suolaiselta maistunut. Kun soudimme etelään ihmettelin, minne olivat kadonneet vuolteet ja kosket. Vesi nousi nousemistaan. Lunta oli ollut kainaloihin asti kaikkialla vielä silloinkin kun kesähelle tuli viikossa. Vedessä kasvoi puita, rantoja ei oikein hahmottanut. Perheen jätin hiekkaiseen niemeen kun poikkesin Pyhähäkin tietäjällä. Tämä varotti ettei pitäisi matkaa jatkaa. Annoin säädetyn soopelin, kiiltävän nokian. Osani ja arpani oli joutsenen jalka, sen ripustin kaulalleni. Hurja Ääniskoski oli sinne tullessa tasaantunut, virta oli leveä, vesi pyöri ja kupli. Kuljetimme haapiot maitse Suurjärvelle, Päivjänteelle. Oli outo tunne siitä, että virtaukset olivat pysähtyneet ja kääntymässä päinvastaiseksi. Saavuimme Sysmään, Sysiniemen kehät olivat veden vallassa, väki keräili tavaroitaan vesirajasta. Nostin joutsenen jalkaa, katsoin etelään ja pohjoiseen. Sateen ja sumun keskeltä olin erottavinani auringon. Soudimme Naumiin sadetta pitämään, siellä oli samaa sukua. Viikon väsyttyäni päätin lähteä Vääksyyn. Aurinkovuori oli nyt veden saartama, maisema oli veden noustua muuttunut oudoksi. Koko sisämaa oli suurta järveä minne vain katse kykeni kantamaan. Aurinkovuorelta yritin tähystää Tiirin suuntaan läpi sumun ja sateen, joutsenen jalka näytti suunnan minne oli meneminen kun sen heitti ilmaan. Näin päätin soutaa pohjoiseen Rievelin kautta näyttääkseni isien punahirvet vanhalla idänreitiltä Voisin ehkä palata Arran reittiä länteen. Emme olleet vielä edes päässeet ulapalle kun vedet alkoivat vilistä ja maa jyristä. Kiskoimme haapioita jyrkän harjanteen laelle, menetimme toisen nahkoineen, perheen ja toisen sain turvaan. Sumun ja sateen tähden ei nähnyt mitään, kuuntelimme jyrinää kolme päivää, ihmettelimme ihmisistä piittaamattomien, pelkäämättömien eläinten paljoutta. Kolmantena päivänä vilahti aurinko. Harjun juurella oli röykkiöittäin pirstoutuneita puita, mutaa, hiekkaa. Vesien vilinä asettui, vesi laski. Lähdimme soutamaan, virta vei miltei tahtomattamme kohti Konnia, sieltä pääsi nyt uutta reittiä etelään. Oli kuin ilmansuunnat olisivat vaihtaneet paikkaansa, vesi virtasi etelään pohjoisen sijaan. Nostin punavärein kirjaillun rummun vedestä. Säyhtien ja Arran päällikkö meloi vastaamme kohti pohjoista, yhdessä etsiskelimme reittiä Tiirille. Eläinten ja ihmisten ruumiita riippui puissa uuden Kymin, Tuonelan virran rannalla. Päällikkö oli ne nähnyt vartiovuorollaan Huhkainvuorella.
Jouko Mattila 9.12.200
Huom. Käänteisnovelli
Kymen
käänteelle
|