Miikka Pyykkönen,

olet arkeologian harrastaja Keski-Suomen Muinaistutkijoista, miten olet sinne "eksynyt"?

— Kiinnostuin aluksi lähinnä kalliotaiteesta, kun tutustuin kolmisen vuotta sitten yhden yön aikana Pekka Kivikkään teokseen "Kalliomaalausten kuvamaailma". Heti seuraavana aamuna olinkin jo liukastelemassa räntäsateessa Saraakallion maalauksella.

Tätä ennen olin sekä opintojeni vuoksi että ns. humanistista syistä ollut jo pitkään kiinnostunut maailman alkuperäisväestöjen kulttuureista ja uskomusmaailmoista. Tämän kiinnostuksen kohteen puitteissa olin aina silloin tällöin kierrellyt mm. Lapin kairoja ja jänkiä kuvaamassa seitoja. 

Siirtyminen oman kulttuurihistorian lähempään tarkasteluun oli ehkä ollutkin vain ajan kysymys. Itse asiassa huomasin kalliotaiteen hyvin kiinnostavaksi jo 1996, kun olin Mihaly Hoppalin viikon kestäneellä intensiiviluentokurssilla Joensuussa. Hän esitteli videoita matkaltaan Ob-joelle ja vertaili kalliotaiteen ja shamanistisen symboliikan välistä yhteyttä. Kivikkään kirja sai minut ajattelemaan asiaa myös kotoisemmasta perspektiivistä. Sitä lukiessani tiesin, että "peli on lopullisesti menetetty".

Sittemmin kiinnostukseni on laajentunut myös muihin muinaisjäännöksiin. Onneksi tällaisella amatöörillä oli rohkeutta ottaa muutama vuosi sitten yhteyttä myös paikkakunnalla jo pidempään vaikuttaneisiin alan ihmisiin. Siitä lähtien yhteistyö heidän kanssaan on kohdallani tiivistynyt. Luulenkin, että Keski-Suomen Muinaistutkijoiden perustaminen oli pitkään jatkuneen ja kehittyneen yhteistyöhön luonteva tulos. Lähinnä arkeologi Timo Sepänmaan korvaamattoman työn ansiosta kaikki ne ihmiset, joilla on erilaisia esihistoriaan liittyviä kiinnostuksen kohteita, pystyivät luomaan Muinaistutkijoiden kaltaisen formaalin verkoston.

Mikä sinua kiinnostaa arkeologian harrastuksessa?

— Harrastuksessa kiinnostaa moni asia: luonnossa liikkuminen, erilaisiin kulttuurihistoriallisiin piirteisiin tutustuminen, uskomuksiin liittyvät mytologiat, luonnonkansojen länsimaisista ajattelutavoista ja elämäntyyleistä radikaalisti poikkeavat maailmankatsomukset, keskustelut muiden harrastajien kanssa ja jatkuva uuden oppiminen. 

Sitten ovat vielä ne tuntemukset, joita pitkälle menneeseen juontavien ilmiöiden äärellä kokee ja joita on vaikea sanoiksi pukea. Kaikista näistä muodostuu soppa, jonka eri osatekijät ovat aika ajoin toisia enemmän kiinnostavia. Yhdessä ne muodostavat äärimmäisen kiinnostavan kokonaisuuden, joka nivoutuu läheisesti omaan elämänkatsomukseeni ja tapaani kokea maailmaa.

Jos ajatellaan konkreettisesti, niin minua kiinnostaa edelleen eniten kalliotaide. Se on samalla jatkuvasti lisännyt myös muuta kiinnostustani kallioon ja kiveen liitettyihin uskomuksiin ja rituaaleihin. Laajemmin asian voisikin määritellä niin, että minua kiinnostaa eniten kivet/kallio osana ihmisten uskomusmaailmaa ja arkea - sekä esihistoriallisena aikana että lähempänä nykyaikaakin.

Mitä tämä harrastus on tuonut tullessaan?

—  Paljon uusia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia sekä valtavasti uutta tietoa menneisyyttä koskevista asioista, jota muuten tuskin olisin saanut. Samalla se on muodostunut rakkaimmaksi harrastukseksi, jota työ aina välillä ikävästi häiritsee. Olen laatinut myös suomalaisia kalliomaalauksia käsittelevät kotisivut, joihin voi käydä tutustumassa osoitteessa: www.cc.jyu.fi/~miipyyk/

Mieleenpainuneita hetkiä?

— Näitä on jälleen kymmeniä. Yksi on tietysti ensimmäinen käynti Saraakalliolla. Samoin matka Altaan kesällä 2001. Sitten on vielä yksi sarja hetkiä, jonka muisteleminen aina nostaa ihokarvoja. Vierailu äärettömän kauniina syysiltapäivänä Astuvansalmella ja Uittamonsalmella muutama vuosi sitten. Siinä illan hämärtyessä tapahtuneessa "kohtaamisessa" oli paljon sellaista, mitä ei voi esittää sanoin. 

Unohtaa ei pidä sitäkään, että olen kaksi kertaa saanut olla mukana, kun harrastajakollega Anna-Liisa Hakkarainen on väsymättömän työnsä tuloksena löytänyt kaksi uutta maalausta. Ainakin Pyhävuorella minusta tuntui siltä, että olisin voinut hyppiä ja pomppia, mutta en kehdannut, kun Anna-Liisa ja Timo suhtautuivat asiaan niin tyynesti. Jokainen bongaus- tai inventointireissu on ollut omalla tavallaan mieleenpainuva. Yksi oli kai sekin, kun vatsatautisena ja hirveän helteen vallitessa sain Kolovedellä lämpöhalvauksen ajaessani autoa heinäkuussa 2000. Yhtään maalausta en nähnyt, mutta reissu jäi ikiajoiksi mieleen.

Haastattelu on ilmestynyt julkaisun Päijät-Hämeen tutkimusseuran arkeologisia tiedonantoja 2/2002 sarjassa Homines sapientes - viisaita ihmisiä.