Jukka Ora

KAIVAUKSILLA VIROSSA 2001

Osallistuin kuluneena kesänä kaksille tohtori Aivar Kriiskan johtamille kaivauksille Virossa. Kesäkuussa kaivettiin Sindi-Lodjassa lähellä Pärnua ja elokuussa kauniilla Hiidenmaan saarella.

SINDI- LODJA, Lounais- Viro Sindi-Lodjan mesoliittisia asuinpaikkoja on etsitty jo vuodesta 1901, jolloin Pärnu- ja Reiujoesta löydettiin kiinnostavaa esineistöä. Asuinpaikkoja ei onnistuttu etsinnöistä huolimatta paikallistamaan ja useimmat uskoivat artefaktien kulkeutuneen Sindi-Lodjaan Pärnu-joen vesimassojen mukana. Vuosi sitten paikallinen koulupoika nimeltään Lauri löysi hienon tumman piiytimen rantaviivan tuntumasta, ja tieto irtolöydöstä kantautui Aivar Kriiskalle. Kriiska inventoi löydön lähiympäristön ja löysi joen rantapenkereestä Sindi-Lodjan asuinpaikkojen kulttuurikerrostumat.

Jukka Ora (vas.) ja kaivauksenjohtaja Aivar Kriiska

Kaivaukset Sindi-Lodjan ensimmäisellä asuinpaikalla alkoivat toukokuussa 2001. Tuolloin Suomesta olivat mukana Kyllikki Laine, Eero Siljander ja Mikael Manninen. Tuossa vaiheessa avattiin alueet A ja B. Kaivauksissa seurasi tauko ja ne jatkuivat 11.6. Itse saavuin paikkalle 13.6. ja viivyin kaivausten päättymiseen eli 30.6. asti, jolloin kaikkiaan kaivettujen alueiden yhteispinta-ala oli 49 m² ja lisäksi C-alueen laajennusosa.

Ensimmäisenä työpäivänäni avattiin kaivausalue C, joka sijoittuu kaivausalueitten A ja B väliin. Se sijoittui osittain tasaiselle maalle, mutta puhkaisi myös varsin jyrkän dyynimuodustuman. Kaivausalueelta tuli esiin mielenkiintoisia löydöksiä. Havaittavissa oli selkeitä rakennuskonstruktioita, jotka lienevät historialliselta ajalta. Myös yksi paalunsija osui kaivausalueelle ja siinä oli yksi erinomaisen hyvin säilynyt paalu. Alue B:stä saatiin mm. kaunis 1600-luvun pronssinen sydänsolki, mutta se tuli ylemmistä stratigrafisesti sekoittuneista kerroksista. Tässä vaiheessa alkoi selvitä, että kivikautiset kulttuurikerrostumat ovat tavattoman syvällä kaikissa kaivausalueissa, paitsi alue B:ssä, josta kerrostumaa ei saatu esiin lainkaan.

Alue C:n kulttuurikerrostuma saatiin esille vasta päivää ennen kaivausten loppumista ja tietysti — kuten kovin usein — tuosta kulttuuri­kerrostumasta, joka sisälsi mm. tavattoman runsaasti kalanluita, osui vain pieni kulma kaivausalueeseen. Siksi alueeseen tehtiin kuvan mukainen laajennus, mutta siinä päästiin vain pintakerroksiin ennen kaivausten päättymistä.

Kaivausalue A aivan joen tuntumassa osoittautui ongelmalliseksi. Esiin tuli Litorinameren aikaista suota, kivikautista kulttuurikerrostumaa esineistöineen sekä muinoin rantaveteen uponnut hirven kallo. Myös kaivauksen profiilit antoivat informaatiota, joka vaati pohdintoja jatkotoimien suhteen, joten alue päätettiin jättää auki ja suojata katteella ensi kesää varten.

Oma työsarkani oli 99 prosenttisesti Sindi-Lodjan toinen asuinpaikka, todellinen eksperimentaalinen vuoristo­arkeologinen kaivaus. Aivar kysyi jo toisena työpäivänä olisinko halukas kaivamaan lopun kesäkuuta paikkaa, josta ei kenties löytyisi yhtään mitään, ja jossa työolosuhteet olisivat melko vaikeat. (Aivar tietysti jekutti jälleen, sillä paikalta oli jo alustavien tutkimusten yhteydessä saatu runsaasti esineistöä, mutta vaativa maasto oli täyttä totta). Suostuin, ja kaivausalue avattiin Pärnujoen likimain pystysuoraan rantapenkkaan.

Pikimustan, 30 cm:n vahvuisen kulttuuri­kerroksen pinnasta oli matkaa geologien mittaamaan ylätasopisteeseen 5,5 metriä ja joen pintatasoon 3,8 metriä. Jalansijaa ei aluksi juuri ollut, mutta kaivamallahan tasannetta syntyy, kuten Aivar arkeologian tohtorin viisaudella totesi. Ja syntyihän sitä - kuten kuvista havaitsemme. Pelko tyhjän kaivamisesta osoittautui tietysti turhaksi, ja tuolta noin neljän neliön alueelta tuli löytöjä todella paljon.

Löytöinä saatu pii oli lähes poikkeuksetta aivan pikimustaa. Itse kultturikerroksista ei tullut puu- tai luuesineitä. Pääasiallisesti orgaaninen materiaali oli silppuuntunutta, talteenotettavaa mutta tunnistamatonta. Omaan pelkkaani sattui kyllä osumaan polttamaton villisian poskihammasrivi. Joestakaan ei puuesineitä tullut, sarvi- ja luuesineitä kylläkin.

Yleisimmät löydöt Sindi-Lodjasta olivat erilaisia kaapimia, joista yksi oli todella poikkeuksellisesti retusoitu, ikäänkuin kaapimen peilikuvaksi. Mitä erilaisimpia mikroliittejä tuli myös paljon. Valtaosa isommista esineistä, kuten taltat ja kirveiden fragmentit, saatiin jokirannasta. Ne oli valmistettu iskemällä ja hiomalla paikallisista kivilaaduista. Kvartsia oli todella niukasti, mutta sitäkin todettiin käytetyn.

Mitään tieteellistä yhteenvetoa en tässä artikkelissa esitä, ovathan Sindi-Lodjan kaivaukset vieläkin aivan aluillaan. Samoin on todettava, että valtavan löytömäärän luetteloiminen tämän jutun yhteydessä ei olisi tarkoituksenmukaista. Molemmilla Sindi-Lodjan asuipaikoilla on asuttu jo 7000 eKr., kenties aiemminkin. Sen näyttävät tulevat kaivaukset.

Kulttuurikerrosten hautautuminen jopa 5,5 metrin syvyyteen selittyy pääsääntöisesti Litorina-transgressiolla, joka on kasannut paksut maa-ainekset kulttuurikerrosten päälle. Toisaalta samainen transgressio ja joen toiminta ovat huuhtoneet myös osia asuinpaikoista Pärnujokeen. Tähän hypoteesiin saatiin varmuus geologien kultturikerrosten yläpuolisista turvekerroksista tekemistä piileväanalyyseistä, jotka osoittivat orgaanisessa ainesmassassa olevan runsaasti suolaisen veden piipartikkeleita.

Sindi-Lodja on ehdottomasti paikka, johon kannattaa tutustua. Kaivauskokemus siellä oli ainutlaatuinen. Ateriatauot olivat tavattoman idyllisiä kaikkien kokoontuessa leiriin syömään ja jutustelemaan. Syönnin jälkeen tytöt lauloivat ja Aivar kalasti meille ruokaa, mistä johtuen painoni taisi pudota 8 kg reissun aikana. Nähtäväkseen sai paljon sellaista, mihin ei törmää kirjojen sivuilla. Puhumattakaan siitä, että jokirantaan suuntautuneelta käsienpesureissulta sai palata kaksi kaitatalttaa kainalossa ja retusoituja piinkappaleita taskut pullollaan.

Jäädään odottamaan, mitä salaisuuksia Sindillä on meille tulevaisuudessa kerrottavanaan!

 

HIIDENMAA
Länsi-Viro

Hiidenmaalla kaivoimme saaren eteläkärjessä sijaitsevalla Kõpun muinaissaarella ts. alueella, joka ensimmäisenä nousi esiin silloisesta Baltian jääjärvestä. Aivar Kriiska on systemaattisesti inventoinut tätä aluetta jo vuodesta 1994 ja onnistunut paikallistamaan sieltä toistakymmentä kivikautista asuinpaikkaa. Valtaosa asuinpaikoista on neoliittisia, mutta vanhin ajoittuu  ajalle n. 5700 eKr., eli mesoliittikumiin.

Tämänvuotiset kaivaukset Kõpussa alkoivat jo 16.7., mutta itse pääsin paikalle vasta elokuun puolella. Työ oli siis jo varsin pitkällä saapuessani. Kaivauskohteeksi oli valittu alue, jolta oli löytynyt nuorakeramiikkaa Narva-keraamisen asuinpaikan tutkimusten yhteydessä. Toiveena oli, että paikalla olisi ollut ainakin vyöhykkeittäin puhtaasti nuorakeraamisia alueita. - Jo tullessani oli nämä toiveet saatu unhoittaa, sillä avatulta 45 neliömetrin alalta oli löytöinä saatu nuorakeramiikan lisäksi hieman kampakeramiikkaa. Kampakeraamisten astianpalojen löytöalue varsin kivikkoisessa maaperässä sijaitsi vain 1,5 metrin päässä nuorakeraamisten astianpalojen löytöalueesta. Kun myöhemmin saatiin alemmista kerroksista upeita Narva-keramiikan paloja — ja taas vain puolentoistametrin päästä aikaisemmista keramiikkalöydöistä — saatoimme todeta kaivauksen mielenkiintoiseksi, mutta kykenemättömäksi vastaamaan kysymykseen, mitkä artefaktit kuuluivat millekin paikkaa asuttaneista ryhmistä. Tulisijaakaan ei runsaasta hiiliaineksesta huolimatta alueella ollut. Kaivaus oli siitä huolimatta erittäin merkittävä, koska löytöjä tuli tavattoman paljon, ja se antoi monenlaista uutta mielenkiintoista pohdittavaa. Etenkin suomalaisen näkökulmasta oli huikaisevaa löytää isoja ja upeita paloja hienosti säilynyttä Narvan keramiikkaa.

Erikseen löydöistä mainittakoon valtava määrä keramiikkaa sekä runsas, taidokkaalla bipolaaritekniikalla valmistettu kvartsiesineistö, jossa oli kaapimia,  veitsiä ja purasimia. Keramiikoista Narvan keramiikka ajoittuu ajalle 4900—4100 eKr., nuorakeramiikka n. 3000—1500 eKr. 

Kampakeramiikka oli Viron saaristolle tyypillistä, vaikeasti määriteltävää ja ajoitettavaa, mutta ilmeisesti tyypillistä kampakeramiikkaa. Nuorakeramiikan osalta tämä kaivaus oli yksi Viron kaikkien aikojen runsaslöytöisimmistä! 

Itse toivoin kovasti että olisimme osuneet puhtaaseen nuorakeraamiseen vyöhykkeeseen, sillä oma näkemykseni vasarakirveskulttuurista Baltiassa ja Suomessa poikkeaa melko paljon alan kirjallisuudessa esitetyistä näkemyksistä, mutta paikkaa olivat asuttaneet useat eri ryhmät neoliittikumin kuluessa.

Oman kappaleensa ansaitsee kivikautinen puuro, jonka tarjoilun Aivar organisoi kaivausten yhteydessä järjestetyssä yleisötilaisuudessa. Puuro keitettiin kivikautiseen tapaan, ja sen valmistaminen sujui ongelmitta 20 litran vetoisessa kampakeraamisessa astiassa. Astia oli tietysti replika, mutta valmistettu kivikautisella ponttitekniikalla oikeanlaisesta savesta kivimurskaa sekoitteena käyttäen, sekä poltettu maakuopassa. Puuro maistui hyvältä, ja kampakeraaminen astia osoittautui erinomaiseksi keittoastiaksi. Suosittelen vilpittömästi.

Kesä oli todella opettavainen ja hieno kokemus! Työtä tehtiin ja lujasti. Silti aika naapurimaassa tuntui pelkältä lomailulta. Iltaisin käytiin uimassa toinen toistaan upeammilla beacheilla ja sitten laulettiin ja turistiin mukavia myöhään yöhön. Virolaiset kollegat olivat varmasti oikeassa kehuessaan kaivauksemme johtajan kykyä koota oikeanlainen ryhmä töihin. Kun yhteishenki on hyvä ja tuntee itsensä todella tervetulleeksi, on olo kotoisa ja mukava. 

Mikäli ensi kesä tuo tullessaan uuden mahdollisuuden lähteä Viroon tohtori Kriiskan kaivauksille, en emmi hetkeäkään. On upeaa työskennellä maassa, jossa arkeologiaa arvostetaan ja jossa tavalliset kansalaisetkin ovat varauksettoman kiinnostuneita omasta esihistoriastaan. Erityiset kiitokset Aivar Kriiskalle ja hyvää alkavaa syksyä kaikille lukijoille!!!!!!!!

Jukka Ora opiskelee arkeologiaa Helsingin yliopistossa

Kaikki ajoitukset jutussa ovat cal. eli kalibroituja aurinkovuosia.