Aimo Nummi
Keltamon pitkä
Kukat ovat keltaisia, noin 2 cm leveitä ja niitä on kasvissa koko kesän ajan. Siemenkota on pitkä, hoikka, litumainen ja siinä on runsaasti siemeniä. Kun kasvin katkaisee, katkaisupinnasta valuu punakeltaista maitiaisnestettä, joka on myrkyllistä ja ihoa ärsyttävää. Keltamo - Chelidonium majus - on Lounais- ja Etelä-Suomessa, muun muassa Päijät-Hämeen alueella, muinaistulokas. Keski-Suomessa se on uustulokas, toisin sanoen sinne se on saapunut joskus 1600-luvun alun jälkeen. Keltamon suomenkielinen nimi on kiusallisen lähellä toisen keltaisen, mutta mykerökukkaisen kasvisuvun, keltanoiden, nimeä. Jo antiikin tuntema lääkekasvi Keltamo mainitaan jo kreikkalaisen Dioskorideksen lääkeaineopissa, joka ilmestyi viisiosaisena teoksena noin vuonna 78 eKr. Kasvia käytettiin antiikin aikoina muun muassa silmälääkkeenä. Tätä lääkekäyttöä tukee Dioskorideksen aikalaisen Pliniuksen tarina. Hän kertoo, että jos pääskysen poikanen oli sokea, niin emo paransi silmät voitelemalla ne keltamon keltaisella maitiaisnesteellä. Myös kasvin nimi Chelidonium viittaa pääskyseen. Elias Tillandz on kirjassaan Turun seudun kasveista, vuonna 1688 maininnut sen suomenkieliseksi nimeksi Pääskyisen ruoho ja kasvin ruotsalainen nimi oli Stor svalört (suuri pääskysyrtti). Nykyinen ruotsalainen nimi Skelört on kääntynyt keltamon nimen alkuosan ”Chel” mukaan. Myöhemmin ns. signature-opin mukaisesti keltamo oli lääkkeenä keltatautiin, koska maitiaisneste oli keltaista. Keltamoa on käytetty kipua lievittävänä reumaattisissa säryissä ja verenpainetta vähentävänä, josta johtunee sen käyttö ”verta puhdistavana”, kuten silloin sanottiin. Keltamosta on käytetty rohdoksena lehtiä (Herba Chelidonii). Keltamo sisältää useita alkaloideja ja sen maitiaisneste on myrkyllistä. |
Linkit:Ruotsin luonnontieteellisen museon kasvisivu Kaunis vanha kuva: Carl Axel Magnus Lindman - Bilder ur Nordens Flora (1901-1905) Sabine Jelinekin keltamosta ottama kuva Heli Toppisen keltamosta ottama kuva Tulosta tiedosto pdf-muodossa.
|
|
|
Keskiaikaisten linnojen,
kirkkomaiden Keltamo on levinnyt koko Eurooppaan ihmisten mukana lääkekasvina, mutta leviämiselle eduksi ovat olleet myös sen runsas siemensato ja nopea kehitys. Suomessa keltamo on ollut keskiaikaiseen asutukseen liittyvä kasvi, joka myöhemmin on levinnyt myös lähialueille. Lounais-Suomessa tehdyssä tutkimuksessa on tutkittu kaikkiaan kuusikymmentä vanhaa kartanoa, virkataloa, kirkkoa ja pappilaa. Niistä useimmat ovat peräisin jo keskiajalta ja moneen kohteeseen liittyy myös esihistoriallisia löytöjä. Keltamo on yleisimpiä näissä tutkimuskohteissa esiintyviä vanhoja lääkekasveja. Keltamo on levinnyt myös vanhojen kasvupaikkojensa lähialueille, varsinkin puutarhoihin. Siellä se tehokkaan siemenlevinnän ansiosta helposti muodostuu rikkaruohoksi. Keltamoa on myös ehkä tuotu koristekasviksi puutarhaan. Luonnossa se ei pysty kilpailemaan vahvan heinäkasvuston kanssa, eikä leviä luonnontilaiseen metsään, paitsi aivan erityisen edullisiin lehtometsiin. Keltamon tavallisia kasvupaikkoja ovatkin raivatut alueet, kiviaitojen vieret, joutoalueet ja yleensä paikat, jossa ei ole kovaa kilpailua muiden kasvien kanssa.
|
||
Lähteet:Suominen - Hämet-Ahti: Kasvistomme
muinaistulokkaat
|
Aimo Nummi lähikuvassa |
|
| Etusivulle |
web design: marjukka mäkelä |
|
Unikkokasveihin kuuluva keltamo on
helposti tunnistettavissa. Sillä on rehevä, sinivihreä lehdistö ja parilehdykkäiset
lehdet. Kasvutapa on leveähkö ja korkeutta kasvilla on noin puoli metriä. Lehdet kasvavat
esiin jo aikaisin keväällä, keltamo on monivuotinen.