Aimo Nummi MARUNAT ovat kulkeneet ihmisen matkassa Suomessa kasvaa seitsemän marunalajia Asterikasveihin kuuluvan marunan suvun tieteellinen nimi on Artemisia. Se on mahdollisesti johdettu kreikkalaisen taruston jumalattaren Artemiksen nimestä, tai ehkä kreikankielen sanasta, joka tarkoittaa tervettä.  Marunalajit, varsinkin koiruoho, ovat ikivanhoja mauste- ja lääkekasveja, jotka ihmisen mukana ovat tulleet myös meille.  Marunoita tavataan meillä luonnossa seitsemän lajia, joista kolme on satunnaiskasveja ja yhtä lajia aaprottia, Artemisia abrotanum, voidaan pitää lähinnä viljelykarkulaisena mikäli se löytyy luonnosta. Ranskalaisen keittiön tärkeä mauste rakuuna, Artemisia dracunculus, kasvaa meillä vain viljelykasvina. Yleisin marunalaji on pujo, Artemisia vulgaris. Se on varsinkin viime vuosikymmeninä levinnyt teiden varsille ja joutoalueille, mutta jo Elias Tillandz tunsi sen 1600-luvun lopun Turusta nimellä pujo! Silläkin on ollut aikanaan sekä lääke- että maustekäyttöä, vaikka me nyt tunnemme sen kiusallisena siitepölykasvina ja rikkaruohona. Koiruohoa on viljelty kauan Koiruoho, Artemisia absinthium, on lääke- ja maustekasvina tunnetuin marunalaji. Koiruohon käytöstä on tietoja jo muinaisesta Egyptistä ja se on kuulunut vanhojen kasvi- ja lääketieteellisten kirjojen kasvivalikoimiin. Sen viljely Suomessa lienee alkanut jo keskiajalla, jolloin se muuallakin Pohjoismaissa oli eräs luostaripuutarhojen kasveista. Naantalin luostarin lääkekirja 1400-luvulta mainitsee sen nimellä malyrt (”malyrt the kallar absinthium oppa latino..”). Myöhemmin sen viljely levisi myös maaseudulle. Suomalainen nimi on pohjoismaista perua (ruotsiksi malört, norjaksi malurt) ja liittyy kasvin käyttöön koin karkottajana. Koiruohon lehdet, Herba absinthii, on ollut meillä varsin tavallinen rohdos, jota on käytetty varsinkin vatsalääkkeissä. Mausteena sitä on käytetty väkijuomissa (saksaksi nimi on Wermuth). Koiruoho ei ole kovinkaan aggressiivinen leviäjä ja se jäi maaseudulla kasvamaan talojen pihapiiriin usein vain muutamana yksilönä. Nykyaikainen pihanhoito on koiruohon hävittänyt vanhoilta pihanurmilta. Hylättyjen talojen pihoilla se taas ei kestä rehevöityneen heinikon kilpailua. Koiruoho onkin viime vuosikymmeninä harvinaistunut. Koiruohon esiintymät ovat monikerroksisia. Osa voi olla jo keskiaikaista perua, osa taas peräisin lähivuosisadoilta. Esiintyessään luonnossa se on kuitenkin aina vanhan asutuksen merkkinä. Päijät-Hämeen perinnemaisemien inventoinnissa sitä tavattiin kahdesta kohteesta. Sitä kasvoi Toilanmäellä Padasjoella, jossa on myös rautakautisia uhrikiviä, ja Asikkalan Vanhastakartanossa, jonka alueella on ollut sekä kivikautista että rautakautista asutusta. Jälkimmäisessä esiintymä voi olla peräisin kartanon ajoilta.	Arkeofyyttejä etelän- hoikkaängelmä hullukaali jänönapila keltakynsimö keltamo maarianverijuuri morsinko mäkikaurat nurmilaukka pölkkyruoho ratamot rohtopernaruoho rusojuuri sikoangervo tulikukat ukonputket vesipähkinä Linkit: Ruotsin luonnontieteellisen museon kasvisivu: - koiruoho eli mali - pujo - rakuuna Kauniita vanhoja kuvia - Carl Axel Magnus Lindman - Bilder ur Nordens Flora (1901-1905): - koiruoho eli mali - pujo - ketomaruna Rakuunatortilla kuudelle   ARKEOFYYTTI  eli muinaistulokas on kasvilaji, joka on kulkeutunut Suomeen ja asettunut kasvupaikalleen ihmisen toiminnan ansiosta jo hyvin varhain, karkeasti ottaen ennen 1600-luvun alkupuolta. Arkeofyytti voi olla levinnyt joillekin seuduille, esimerkiksi Pohjois-Suomeen, vasta myöhemmin. Silloin kasvia sanotaan uustulokkaaksi.  Tulosta artikkeli pdf-muodossa.
Ketomaruna liittyy rautakauden asutukseen ja vanhaan merenkulkuun Ketomarunan nimirotu Artemisia campestris ssp. campestris muistuttaa hieman koiruohoa, mutta on sitä matalampi ja heikompituoksuinen. Lehdet ovat kapealiuskaisia. Myös ketomarunan lääkekäytöstä on tietoja - sen rohdosnimi on Herba Artemisiae rubrae. Vaikka ketomarunaa nykyään tavataan myös uustulokkaana muun muassa rautateiden varsilla, on sen esiintymillä selvästi yhteyttä sekä rautakautiseen asutukseen että mahdollisesti myös vanhaan merenkulkuun. Lounais-Suomessa se esiintyy rautakauden asutuksen ilmaisijalajina. Uudellamaalla sitä tavataan muun muassa Porvoon Linnanmäellä ja Sibbesborgin linnakalliolla Sipoossa. Päijät-Hämeen perinnemaisemien inventointikohteissa sitä tavattiin vain Hollolan Tiirismaalla.
Kirjalliset lähteet: Hewe, Nils: Välsignade växter Hjelt, O. E. A.: Försök att bestämma de af Elias Tillandz i hans ”Catalogus plantarum” upptagna vexter Hovi, Antti: Päijät-Hämeen perinnemaisemat Hämet-Ahti, Leena ym.: Retkeilykasvio Karsten, Hermann: Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz, 1894 Nadhen dals closters book, 1400-luvun loppupuolelta Silkkilä, Onni, Koskinen, Aarre: Lounais-Suomen kulttuurikasvistoa Suominen, Juha, Hämet-Ahti, Leena: Kasvistomme muinaistulokkaat Pettersson, Bror: Av människan införda växter i floran kring våra fornborgar och   medeltids­fästen Artikkeli on ilmestynyt julkaisussa Päijät-Hämeen tutkimusseuran arkeologisia tiedonantoja 3/2001	Aimo Nummi lähikuvassa
Etusivulle      Kasvisivut	web design: marjukka mäkelä