Päiväperhosia uhkaa kato

Vantaalla yritetään luoda perhosille suotuisia elinalueita keto- ja niittyohjelman avulla 

Neitoperhonen. Avarelli: Marjukka Mäkelä Päiväperhosten elinalueet ovat vähentyneet huomattavasti Vantaalla parin viime vuosikymmenen aikana. Yhdyskuntarakenteen tiivistyessä päiväperhoset ovat joutuneet väistymään rakentamisen tieltä. Elinympäristöjen pirstoutumisen takia usean päiväperhoslajin paikalliskannat sinnittelevät hyvin pienellä alueella ja eristyksissä lajin muista lähialueen populaatioista.

Päiväperhoset riippuvaisia avoimista ja lämpimistä elinympäristöistä. Tällaisia elinympäristöjä ja samalla päiväperhosten populaatioita uhkaa häviäminen usein varsin lyhyessä ajassa, ellei mitään tehdä, tähdentää luonnonsuojelutyön suunnittelija Tomi Salin Vantaan ympäristökeskuksesta. 

Huoli päiväperhospopulaatioista aloitti Vantaan keto- ja niittyohjelman vuonna 1999. Seuraavana vuonna kunnostettiin eri puolilla 1tä-Vantaata viisi niittyaluetta, ja viime kesänä otettiin kunnostukseen mukaan yksi kohde Länsi-Vantaalta ja yksi Vantaan keskiosasta. Määrää on tarkoitus kasvattaa, kunnes hoidettavien alueiden yhteispinta-ala on noin 40 hehtaaria. 

Ohjelman tärkeimpänä tavoitteena on kunnostaa vanhoja ja tehdä uusia elinalueita päiväperhosille sekä parantaa vähentyneiden kukkakasvien elinoloja. Työtä jatketaan ensi kesänä. 

STT 20.3.2002

 

Apolloperhonen. Avarelli: Marjukka Mäkelä

Perhosille syksyllä
oma baari pihapuuhun

Syötiksi fariinisokeria, hiivaa ja olutta

Syksyisessä luonnossa perhoset eivät helposti löydä mettä, sillä harvat kasvit ovat enää kukassa. Perhosille voikin perustaa baarin, muistuttaa Suomen Luonnonsuojeluliitto. Pelkkä sokeriliuos ei houkuttele perhosia, mutta tilanne muuttuu, kun sokeriliuosta käytetään hiivan avulla. Tällöin liuokseen muodostuu etyylialkoholin ohella monia muita alkoholeja ja tuoksuvia estereitä.

Perhosiin perehtynyt Hannu Aarnio suosittaa perhosbaariin houkutusjuomaa, jonka pohjana on litra olutta. Olutlitraa terästettiin liottamalla siihen pussillinen fariinisokeria ja pala hiivaa. Kun neste tuoksuu voimakkaasti käyneelle, se on valmista. Syöttinesteen voi suihkuttaa pihapuun rungolle, jolloin siitä kehkeytyy varsinainen ”kapakkapuu”. — Sopivan lämpimänä ja tuulisena iltana ritariyökkösiä saattaa istua lähekkäin kymmenittäin imutorvillaan ahnaasti kaarnanrakoja tunnustellen, Aarnio kuvailee.

Perhoset hiprakassa

Perhoset myös tulevat kiistatta pieneen sievään. Kun siipiveikot ovat hetken imeneet nestettä, ne antavat tarkastella itseään lampun valossa eivätkä häiriinny valokuvaamisestakaan. Perhosbaarin syöttinesteen voi myös imeyttää vaahtomuovinpaloihin. Syöttineste houkuttelee etenkin suruvaippoja, amiraaleja, nokkosperhosia ja herukkaperhosia. Muita vielä syyskuussa lentäviä baariasiakkaita ovat sitruuna-, neito-, ohdake- ja kaaliperhonen.

STT 9/2000