Aimo Nummi Heinä- ratamo ja muut rautalehdet Suomessa on kaikkiaan viisi ratamolajia: kyläpiharatamo, rantapiharatamo, meriratamo, soikkoratamo ja heinäratamo. Vain kapealehtinen meriratamo (Plantago maritima) ja piharatamon harvinaisempi alalaji, rantapiharatamo (Plantago major ssp. intermedia), on katsottu alkuperäisiksi eli omilla leviämiskeinoillaan tulleiksi. Muut lajit ovat ihmisen mukana tulleita, siis joko muinaistulokkaita eli arkeofyyttejä tai - osassa maata - uustulokkaita. Kyläpihratamo, soikkoratamo ja heinäratamo ovat arkeofyyttejä Yleisempi piharatamolajeista, kyläpiharatamo (Plantago major ssp. major) on muinaistulokas koko Suomessa. Se pitäytyy edelleenkin vain ihmisen toiminnan piirissä, rikkakasvina teillä, pihoilla ja viljelyksillä. Piharatamo on ihmisen mukana levinnyt myös Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä aikanaan on sanottu ”valkoisen miehen jalanjäljeksi”.  Ratamoista arkeofyyttejä ovat tämän tavallisen pihakasvimme lisäksi myös soikkoratamo (Plantago media) ja heinäratamo (Plantago lanceolata). Ne tunnistaa helposti lehtiruusukkeestaan ja tähkämäisestä kukinnostaan. Soikkoratamon lehdet ovat leveänsoikeita, lyhytruotisia. Tähkä on 2-8 cm pitkä, usein punertava. Heinäratamon lehdet ovat kapean suikeita, pitkäruotisia. Tähkä on vaihtelevan pituinen, mutta yleensä lyhyempi kuin muilla lajeilla. Vanhoilla heinäratamon tulokkailla se on nappimaisen lyhyt, uudemmilla tulokasryhmillä pitempi.  Soikkoratamosta ja heinäratamosta (vas. kuva) on Suomessa moniaikaisia esiintymiä. Vanhan levinnän lisäksi soikkoratamoa on tullut myöhemmin uustulokkaana muun muassa ratapihoille ja myllyille. Heinäratamosta on myöhemmin tullut lähinnä Itä-Suomeen myös hieman poikkeava, pitkätähkäinen muoto. Etelä-Suomessa heinäratamo on kuitenkin vanhan asutuksen ja peltoviljelyn indikaattori ja melko harvinainen.	Arkeofyyttejä etelän- hoikkaängelmä hullukaali jänönapila keltakynsimö keltamo maarianverijuuri marunat morsinko mäkikaurat nurmilaukka pölkkyruoho rohtopernaruoho rusojuuri sikoangervo tulikukat ukonputket vesipähkinä Linkit: Ruotsin luonnontieteellisen museon kasvisivut: piharatamo soikkoratamo heinäratamo meriratamo Yrttitarhan ratamosivut: Piharatamo Piha- ja heinäratamon viljely Carl Axel Magnus Lindman - Bilder ur Nordens Flora (1901-1905): soikkoratamo heinäratamo ARKEOFYYTTI  eli muinaistulokas on kasvilaji, joka on kulkeutunut Suomeen ja asettunut kasvupaikalleen ihmisen toiminnan ansiosta jo hyvin varhain, karkeasti ottaen ennen 1600-luvun alkupuolta. Arkeofyytti voi olla levinnyt joillekin seuduille, esimerkiksi Pohjois-Suomeen, vasta myöhemmin. Silloin kasvia sanotaan uustulokkaaksi.  Tulosta artikkeli pdf-muodossa.
”Rautalehtiä” käytettiin vielä äskettäin Varsinkin piharatamoa on aikanaan nimitetty ”rautalehdeksi” - mahdollisesti siksi, että sen lehtiä on käytetty teräaseen, ”raudan”, leikkaaman haavan hoitamiseen. Kaikilla ratamoilla on verenvuotoa tyrehdyttäviä ja haavaa parantavia ominaisuuksia. Ne perustuvat paitsi lehden sisältämiin lima-aineisiin myös sen antiseptisiin vaikutuksiin (A. Paju). Vielä aivan viime vuosikymmenillä on maaseudulla ollut tapana painaa haavan päälle ratamon lehti estämään verenvuotoa.  Ratamon lehdet auttavat myös hyönteisen pistoksiin ja niitä on käytetty myös jalan hiertymien päällä. Nuoria ratamon lehtiä voidaan syödä salaatin tapaan ja niistä on valmistettu myös teetä. Keski-Euroopassa ne ovat olleet yleisenä ainesosana yskänlääkkeissä. Varsinkin heinäratamolla on takanaan pitkä, ainakin yli kaksituhatta vuotta vanha perinne lääkekasvina. Kreikkalainen Dioskorides kirjoitti vuonna 78 eKr. sen erinomaisista vaikutuksista. Heinäratamo on ollut Englannissa hyvin arvostettu lääkeaine jo Shakespearen aikoihin ja hän mainitseekin sen Romeossa ja Juliassa.  Elias Tillandzin vuonna 1683 Turun ja lähialueiden kasveista kirjoittamassa kirjassa ”Catalogus plantarum” heinäratamolla on monta suomenkielistä nimeä: kourulehti (tällä nimellä piharatamokin tunnettiin vielä 1900-luvulla), nukenlehti, rautalehti. Heinäratamo on jo rautakautisen asutuksen kasveja  Lounais-Suomen kulttuurikasveja tutkineet Onni Silkkilä ja Aarre Koskinen ovat tavanneet heinäratamon kahdessakymmenessä kulttuurikohteessa, joista viisitoista liittyy muinaislöytöalueeseen. Heinäratamo kuuluu niihin kasveihin, jotka esiintyvät Jomalan, Kökarin, Saltvikin ja Sundin muinaiseen merenkulkuun liittyvillä satama- ja hautapaikoilla.  Heinäratamoa kasvaa harvinaisena myös Suomenlahden länsiosan saaristossa, esimerkiksi Inkoon saaristossa, ja myös lounaisrannikolla, missä sen on oletettu olevan alkuperäinen. Vanhan merenkulun reitit ja rantautumispaikat ovat olleet juuri tässä osassa rannikkoa ja saaristoa. Siksi olisi selvitettävä ovatko heinäratamon esiintymät mahdollisesti näiltä ajoilta.  Päijät-Hämeen perinnemaisemien alueilla heinäratamo kasvaa kolmessa kohteessa: Heinolan Paason niityillä ja Imjärvellä sekä Asikkalan Keltalahdella.
Kirjalliset lähteet: Antti Hovi: Päijät-Hämeen perinnemaisemat  Aili Paju ym.: Ravimtaimede oskussõnastik  Onni Silkkilä, Arre Koskinen: Lounais-Suomen kulttuurikasvistoa  Nils Hewe: Välsignade växter  Leena Hämet-Ahti ym: Retkeilykasvio, 4. painos  Bror Pettersson: Av människan införda växter i floran kring våra fornborgar och medeltidsfästen. (Nordenskiölds-Samfundets Tidskrift årg. 3).  Juha Suominen, Leena Hämet-Ahti: Kasvistomme muinaistulokkaat: Tulkintaa ja perusteluja.  Elias Tillandz: Catalogus Plantarum  Artikkeli on ilmestynyt julkaisussa Päijät-Hämeen tutkimusseuran arkeologisia tiedonantoja 1/2003	Aimo Nummi lähikuvassa
Etusivulle	web design ja linkit: marjukka mäkelä