Aimo Nummi TANKIO Hävinneestä arkeofyytistä tärkeäksi viljelykasviksi Ikivanha tulokassuku, ristikukkaisten heimoon (Brassicaceae) kuuluva tankio, Camelina, on kotoisin luultavasti Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta. Nykyisin tankioita tavataan Euroopassa, Aasiassa, Kiinassa ja Afrikassa. Ruistankio on kotiutunut myös Pohjois-Amerikkaan, missä sitä on alunperin viljelty. Keski-Euroopassa tankiot ovat arkeofyyttejä.  Nyttemmin tankio on todettu oivaksi omega-3-rasvahappojen lähteeksi.
tankioiden Camelina-sukuun kuuluu kaikkiaan kymmenkunta lajia tai alalajia  Tankiot ovat 30-70 cm korkeita , usein melko vähän haarautuvia. Teriö on tankioilla kalpeankeltainen, vaaleampi kuin Brassica-suvun öljykasveilla rypsillä ja rapsilla. Litu on lyhyt päärynämäinen tai pallomainen, vastapuikea. Lituperä on melko pitkä. Siemenet ovat pieniä, pitkänomaisia. Siemenen pituus on keskimäärin 2,3 mm, leveys 1,2 mm ja paksuus 1,0 mm. Lehdet ovat ehyitä tai matalaan liuskaisia. Tankiot ovat yksivuotisia tai syksyllä itäviä ylitalvisia. Suomessa on tavattu neljä lajia: Pellavatankio, Camelina alyssum Tankioiden vanha suomenkielinen nimi, "kitupellava", johtuu tästä tavallisimmasta lajista, joka oli Suomessakin vielä 1930-luvulla ehkä yleisimmin tavattu laji. Se oli pellavaviljelyksien rikkakasvi, joka pellavan viljelyn vähetessä on lähes kokonaan hävinnyt luonnonvaraisesta kasvistostamme. Sitä on tavattu viimeksi 1950-luvulla, jolloin siitä tehtiin ainoastaan 8 havaintoa.  Laji on jaettu kahteen alalajiin:    pellavatankio, Camelina alyssum ssp. alyssum (C. foetida), on niukkahaarainen 30-60 cm korkea.  liinatankio, Camelina alyssum ssp. integrifolia (C. macrocarpa), on edellistä kookkaampi ja haarovampi. Se esiintyi sekä pellava- että viljapelloilla.    Ruistankio, Camelina sativa, on ollut etupäässä viljan rikkakasvi, ja meillä 1900-luvun alkupuolella harvinaisempi kuin pellavatankio. Hiitosen "Suomen kasvion" mukaan se oli jo 30-luvulla satunnainen ja sen jälkeen laji on edelleen harvinaistunut. Vuonna 2005 oli vain 2 havaintoa.   Vehnätankio, Camelina microcarpa (ks. oheinen kuva), on satunnaiskasvi, jota vielä tavataan myllyillä, satamissa, rautateillä ja muilla liikennepaikoilla (2 havaintoa 1990-luvulla). Se erottuu edellisistä karvaisuutensa takia.    Turkintankio, Camelina hispida, on myös satunnaiskasvi. Viimeksi 1950-luvulla 2 havaintoa [Havaintotiedot: "Kasviatlas 2006"]	Arkeofyyttejä etelän- hoikkaängelmä hullukaali jänönapila keltakynsimö keltamo maarianverijuuri marunat morsinko mäkikaurat nurmilaukka pölkkyruoho ratamot rohtopernaruoho rusojuuri sikoangervo tulikukat ukonputket vesipähkinä Linkit: Ruotsin luonnontieteellisen museon kasvisivu pellavatankio (C. alyssum) ruistankio (C. sativa) vehnätankio (C. microcaroa) Kaunis vanha kuva ruistankiosta: Carl Axel Magnus Lindman: Bilder ur Nordens Flora (1901-1905) ARKEOFYYTTI  eli muinaistulokas on kasvilaji, joka on kulkeutunut Suomeen  ja asettunut kasvu- paikalleen ihmisen toiminnan ansiosta jo hyvin varhain, karkeasti ottaen ennen 1600-luvun alkupuolta. Arkeofyytti voi olla levinnyt joillekin seuduille, esimerkiksi Pohjois-Suomeen, vasta myöhemmin. Silloin kasvia sanotaan uustulokkaaksi.
Camelina-suvun nimistöstä  Camelina-suvun suomenkielinen nimi on siis tankio, mutta vielä hiljattain se tunnettiin kitupellavan nimellä. Kasvin ruotsinkielinen nimi on dådra, norjaksi se on linsöster, eestin kielellä tuder. Saksankielinen tankioiden nimi on Leindotter, englanniksi Gold of Pleasure ja ranskaksi Sesame d'Allemagne. Lajin tieteellinen nimi tulee ranskankielisistä sanoista chamai, pieni ja linon, pellava.  Camelinan tieteellisten nimien historiassa on monta vaihetta.  Elias Tillandzin teos "Catalogus plantarum" vuodelta 1683 tunsi tankioiden suvun nimellä Myagrum, mutta Tillandz ei ole maininnut Turun tienoilla kasvaneita lajeja.  Linné käytti teoksessaan "Flora svecicassa" (1755) päälajista nimeä Myagrum sativum. Synonyymina hän mainitsee lisäksi Myagrum sylvestre Bauh. ja Camelina sive Myagrion Dod. sekä myös Tillandzin mainitseman suvun nimen Myagrum. "Flora svecicassa" ja Linnén Lontoossa säilytettävässä herbaariossa on lisäksi Myagrum paniculatum -laji, jonka professori Harald Lindberg vuonna 1935 herbaariota tutkiessaan totesi olevan tankioita lähellä oleva ohraruoho, Neslia paniculata (L.) Desv.  C. J. Hartmanin "Skandinaviens Floran" 8. painoksessa vuodelta 1861 on mainittu kolme lajia: C. sylvestris Wallr., C. sativa Fr. ja C. foetida Fr. Elias Lönnrothin "Flora Fennicassa" (1860), joka pääosin perustuu em. Hartmanin teokseen, on Camelina-suvusta mainittu tankea kitupellava, C. sylvestris (syn. Myagrum sativum), joka oli silloin jo harvinainen pelloilla, sekä hentoinen kitupellava, C. foetida (syn. C. dentata, joka kasvoi pellavamaissa.  Johannes Klingen Tallinnassa vuonna 1883 painetussa kasviossa "Flora von Est-, Liv- und Curland" on Camelina-suvussa kaksi lajia C. sativa Crtz. ja C. microcarpa Andrz. sekä lajista C. sativa neljä muunnosta: var. dentata, var. integrifolia, var. pilosa ja var. glabrata.  Vuonna 1973 ilmestyneessä "Eesti Floran" osassa 5 on neljä lajia Camelina microcarpa, Camelina pilosa, Camelina sativa ja Camelina alyssum sekä kaksi C. alyssumin muotoa: f. alyssum ja f. integrifolia.  Camelina-suvun nimistö on siis hyvin sekava, mikä johtunee lajien samankaltaisuudesta. Viimeaikaisissa saksalaisissa tiedoissa on mainittu, että Camelina sativa (L.) Crantz ja muut Camelina-lajit ovat syntyneet alunperin pellavan rikkakasvina esiintyneestä Camelina microcarpasta, joka tavataan edelleen villinä Euraasiassa (Camelina microcarpa subsp.sylvestris). Vuosituhansien aikana rikkakasvi lajittui viljalle ja toisaalta pellavalle sopivaksi, kunnes ihminen huomasi sen olevan öljykasvi ja aloitti Camelinan viljelyn.  suomen tankioiden alkuperästä  Vaikka onkin luultavaa, että varsinkin pellava- ja ruistankio ovat aikanaan olleet meillä Suomessa viljelysten rikkakasvina, niin nykyisin tavattavat yksilöt ovat uudempaa tulokaskantaa. Siihen viittaavat mm. nykyisten satunnaisesiintymien paikat: myllyt ja liikenneväylät. Ne muutamat yksilöt, joita vielä löytyy, liittyvät viljan tuontiin tai ovat muuten kulkeutuneet esim. rautatiekuljetusten mukana lähinnä Venäjältä. Tankiot ovat kuitenkin Suomessa olleet jo esihistorian aikana viljelysten rikkakasveina, eivät luultavasti kuitenkaan viljelykasveina. Laitilan Vainionmäen merovinkiaikaisen (575-800 jKr.) kalmiston kaivauksissa on löydetty ruistankion, Camelina sativa, siemeniä ja lituja. Samassa yhdeksän litran näytteessä oli myös muiden rikkakasvien ja kahden vanhan viljelykasvin, pölkkyvehnän (Triticum aestivo-compactum) ja emmervehnän (Triticum turgidum subsp. dicoccum) siemeniä sekä ohran (Hordeum vulgare), rukiin (Secale cereale), kauran (Avena sativa), herneen (Pisum sativum), härkäpavun (Vicia faba) ja pellavan (Linum usitatissimum) siemeniä (Marjatta Aalto).  tankiota on viljelty muinoin lääke- ja öljykasvina Linné mainitsee kirjassaan "Flora Svecica" (1755) tankion olevan kiusallinen rikkakasvi pellavaviljelyksillä, mutta että sitä viljellään Saksassa öljyn puristamiseen. Lisäksi sillä oli taloudellista arvoa ruuanlaitossa ja se oli hyödyllinen lääkekasvina.  Olof Linderholm taas mainitsee kirjassaan "Praktiskt Hand-Lexicon för Landhushållare och Konstnärer" (1802), että Myagrum sativum, lin-dodra on pellavapelloilla yleinen kasvi ja että siitä voidaan puristaa hyvää öljyä, ja että sitä pitää siitä syystä kerätä ja käyttää hyödyksi. Hän mainitsee myös lajin Myagrum paniculatum, joka on ohraruoho, Neslia paniculata, kuten edellä on mainittu.  C. A. M. Lindmanin "Bilder ur Nordens flora , text" (1922) mainitsee Camelina sativan jo harvinaiseksi. Sitä on tuolloin viljelty öljykasvina joko syys- tai kevätkylvöstä, ei kuitenkaan Suomessa. Myös kerrotaan, että 12 kappaa (noin 60 litraa) siementä antaa 4 kannua (noin 10,5 litraa) öljyä. Lääkekasvina ruistankio oli tunnettu vielä 1800-luvulla. Rohdosnimi Camelina sativan lehdille ja siemenille oli Herba et Semina Camelinae. Tankioöljy tunnettiin myös Sesam-nimellä, Sesami vulgaris off. Tankioiden viljelystä on Keski-Euroopasta ja muualta Pohjoismaista tietoja jo esihistorian ajoilta. Siementen korkea öljypitoisuus oli tunnettu jo silloin. Saksassa ovat vanhimmat tankion litulöydöt myöhäisneoliittisilta asuinpaikoilta n. 2000 eKr. Onko tankion lituja silloin kerätty rikkakasvina kasvaneesta tankiosta vai viljellystä, ei tiedetä. Varmoja viljelylöytöjä on rannikkoseudulta Weserin ja Elben väliltä ajanlaskumme alun vaiheilta. Muualla Keski- Euroopassa on kaivauksissa tavattu merkkejä tankion viljelystä jo pronssikaudelta 1500-400 e.Kr. Roomalaisaikaan sen viljely oli laajalti levinnyt, mutta sen jälkeen viljely väheni ja siitä valmistettiin pääasiassa lamppuöljyä.  Tanskasta Tollund Fenistä löydetystä suohon upotetusta miehestä ("Tollundin mies"), joka eli suunnilleen ajanlaskumme alussa, on voitu tutkia hänen viimeisen ateriansa sisältö. Eräänlaisessa puurossa, jota hän oli syönyt, oli runsaasti Camelina sativan siemeniä, ohria, pellavan siemeniä ja tatarlajin, Polygonum, siemeniä. Tankion siemeniä on käytetty sellaisenaan tai jauhettuina ruokien valmistukseen. Vaikka Camelinan viljely väheni Euroopassa, oli 1900-luvulla viljelyä kuitenkin mm. Pohjois- Ranskassa useita tuhansia hehtaareja. Myös Venäjällä on tankiota viljelty.
tankioöljy on todettu hyväksi omega-3:n lähteeksi! Vasta 1980- ja 1990-luvuilla alettiin laajemmin tutkia tankion viljelyä ja aloitettiin ruistankion jalostus. Syynä tähän uuteen viljelyvaiheeseen oli havainnot tankioöljyn poikkeuksellisen korkeasta alfalinoleenihapon (omega-3-rasvahapon) määrästä.  Tankio ei ole kovin vaatelias maaperän suhteen, eikä se ole poudanarka. Uusimmissa viljelykokeissa on satokin ollut jopa yli 2000 kg hehtaarilta. Nykyisin Lounais-Suomessa viljellään parituhatta hehtaaria ruistankiota. Tiedon antoi puhelimitse Katri Pahkala, MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Jokioinen).	"Erinomainen rasvahappokoostumus Camelina-kasviöljyn omega-3-pitoisuus on huomattava. Sen rasvahapoista noin 39 % on omega-3-rasvahappoa, mikä on 80 kertaa enemmän kuin esimerkiksi oliiviöljyssä. Päinvastoin kuin useimmissa muissa kasviöljyissä, Camelinassa omega-3-rasvahappojen osuus on suurempi kuin omega-6-rasvahappojen. Suomalaiset saavat ravinnostaan yleisesti liian vähän omega-3-rasvahappoja, kun taas sen tehoa heikentävän omega-6 rasvahappojen saanti on liian suurta. " > Lue lisää...
Camelinapelto Siuntiossa: > Lue lisää...
Lähteet:  Carl von Linné: Svensk flora, Flora Svecica,  Stockholm !755 (näköispainos 1986)  Olof Linderholm: Practiskt Hand- Lexicon, för Landhushållare och Konstnärer, Stockholm 1802  C. J. Hartman: Handbok i Skandinaviens flora, åttonde upplagan, Stockholm 1861  Elias Lönnroth: Flora Fennica, 1860 (uusi painos 2002) Johannes Klinge: Flora von Est-, Liv-, und Curland, Reval 1882 Hermann Karsten: Flora von Deutschland, Berlin1894  C. A. M. Lindman, Bilder ur Nordens flora, text, Stockholm 1922  Ilmari Hiitonen, Suomen kasvio, Helsinki1933 Harald Lindberg, Växter kända från Norden i Linnés Herbarium, Helsinki 1958  P.V. Glob, The Bog People, Frogmore, St Albans 1971  Juha Suominen, The grain immigrant flora of Finland, Acta Botanica Fennica 111, 1979  Juha Suominen ja Leena Hämet-Ahti, Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja, Norrlinia 4, Helsinki 1993  Paula Purhonen (Editor), Vainionmäki- A merovingian period cemetery in Laitila, Finland, 1996  Leena Hämet-Ahti ym., Retkeilykasvio, Helsinki 1998  Artikkeli on julkaistu Hiisi-lehdessä 1/2008	Internet: AG. Spezielle Botanik, Dr. Stephan Imhof, Philips-Universität, Marburg  Botanik im Bild, Flora von Österreich  MTT Ylistaro, Tapio Kujala  (mm. viljelyohjeita) Leindotter-Infos, Literatur  Luonnontieteellisen keskusmuseon Kasviatlas 2006 (mm.levinnäisyystietoa)   Aimo Nummi lähikuvassa > Lue lisää ...
Etusivulle	web design: marjukka mäkelä