KIVIKÄSKESKUS

Haluatko tutustua Suomen muinaisten kalliomaalasten hiljaiseen, arvoitukselliseen maailmaan? Kivikäs-muinaistaidekeskus on kalliomaalausten tutkijan, opettaja 
Pekka Kivikkään elämäntyön pohjalle vuonna 1999 perustettu näyttely- ja tutkimuskeskus. Muinaistaidekeskus Kivikäs toimii Jyväskylässä,  linnamaisessa  Kuokkalan kartanossa. Vuonna 1904 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn.

Keskuksen tarkoituksena 

on esitellä, tallentaa ja tutkia Suomen ja sen lähialueiden pyyntikulttuureihin liittyvää kuvastoa. Muinaistaidekeskus Kivikäs järjestää aiheeseen liittyviä näyttelyitä, seminaareja ja esitelmätilaisuuksia sekä tarvittaessa myös tutustumiskäyntejä kalliomaalauspaikoille.

Muinaistaidekeskus Kivikkäässä voi tutustua alan tutkimuksiin Suomesta ja muualta maailmasta. Keskus julkaisee myös omia tutkimuksia ja uutta kirjallisuutta. 

Muinaistaidekeskuksen kahviosta voi myös ostaa niin kalliomaalauksia kasittelevää kirjallisuutta kuin myös postikortteja, koruja sekä käyttö- ja taideteoksia. 

Näyttelyn yhteydessa on Kahvila Wivi, jonka herkulliset leivonnaiset ja viihtyisä miljöö toivottavat vieraat tervetulleiksi.

 

 

KIVIKÄS MUINAISTAIDEKESKUS

Riihimäentie 3, 40520 Jyväskylä
p. (014) 338 6800, fax (014) 338 6812

Avoinna joka päivä 10-17, kesäisin 10-19

 

web design: marjukka mäkelä