|
Porvoonjoen yläjuoksulta on
löydetty vanhempaa asutusta kuin koskaan ennen Suomessa. Orimattilan
Myllykoskella asuttiin jo liki 8700 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.
Palaneet luut paljastuivat
radiohiili- tutkimuksessa noin 500 vuotta varhaisemmiksi kuin tähän asti
vanhimpana pidetty Suomussalmen Kirkkosaaren asuinpaikka.
Porvoonjoen yläjuoksulta
tavattiin yli 3o muinaista asuinpaikkaa Lahden kaupungin- museon monitieteellisessä
EU-projektissa, johon käytettiin parin vuoden aikana 700 000 euroa.
Projektipäällikkö,
arkeologi Hannu Takala arvelee tulosten perusteella, että Porvoonjokilaakso on
ilmeisesti ensimmäinen Suomessa asutettu seutu, Orimattilan Myllykosken lisäksi
vanhimpiin asuinpaikkoihin kuuluvat Lahden Renkomäen Myllyoja ja Lahden
Ristola.
”Tietyiltä paikoilta löytyy
8000 vuoden asutusjatkumo, vaikkakaan pyyntiyhteisö ei välttämättä oleillut
yhdellä paikalla ihan joka vuosi.”
Takala pitää
tieteellisesti merkittävänä sitä, että geologit ja arkeologit paikansivat
yhteistyössä Porvoonjoen yläjuoksulta kaksi muinaisjärveä.Tieto muinaisjärvistä
selittää monet 1940- ja 50-luvun arkeologiset löydöt ja sen, että asutuksen
jälkiä on keskellä nykyistä metsää.
”Lahden ja Hollolan
nykyisen rajan vaiheilla oli Luhdanjärvi liki 10000 vuoden ajan, 9200
eKr.—600 jKr.”, sanoo Takala.
”Pennalan muinaisjärvi
lainehti Lahden ja Orimattilan rajalla noin 9200—8800 ennen ajanlaskumme
alkua, minkä jälkeen se jäi tulvivan Itämeren, ns. Ancylusjärven alle ja
paljastui uudelleen 8100—1130 eKr. Löydöistä on pääteltävissä, että
altaan ympäristössä asuttiin jo ensimmäisen järven aikana.”
|